Tietoa minusta

Itselleni kaikkein kiinnostavin tapa ilmaisuun on aina ollut kuvataide.


Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Olen tehnyt luokanopettajan työtä noin 17 vuotta ja minulle on kertynyt paljon kokemusta erilaisten lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimimisesta. Käytännön työssäni kuitenkin huomasin, että opetuksen ja oppimisen taustalla vaikuttavat asiat alkoivat askarruttaa minua aina vain enemmän. Oppiminen ei onnistu, jos esimerkiksi jokin tarve taustalla estää sen. Haasteet käyttäytymisessä helpottuvat, kun löydämme ne taidot, jotka lapsi tai nuori tarvitsee toimiakseen erilaisissa tilanteissa. Oma haluni saada lisää tietoa ja ymmärtää taustailmiöitä johti pian uusiin opintoihin.


Mielenkiintoni keskittyi enemmän hyvinvoinnin ja erityisesti mielen hyvinvoinnin suuntaan ja halusin oppia tukemaan hyvinvointia laaja-alaisesti eri keinoin. Opiskelin taidekasvatusta, taideterapian ohjaajaksi sekä aikuisten taideopinnot Helsingin taiteilijaseurassa. Työskentelin vuoden Opetushallituksen positiivisen diskriminaation projektissa taidepedagogina, joka on ollut yksi parhaimpia työvuosiani. Sain keskittyä täysin luomaan ihania taideprojekteja yhteistyössä eri päiväkotiryhmien kanssa. Sain kokemusta myös varhaiskasvatusikäisten kanssa toimimisesta leikin, taidevälineiden ja kokonaisvaltaisen, monikanavaisen taideprosessin toteuttamisesta osana päiväkotiarkea. Näin, kuinka yhteisen kielen puuttuminenkaan ei haitannut vaan taide ja taiteellinen työskentely nousivat vuorovaikutustilanteessa kieleksemme.

Itselleni kaikkein kiinnostavin tapa ilmaisuun on aina ollut kuvataide. Olin aiemmin suorittanut psykologian 60 op:n aineopinnot, joten kuvataiteen lisäksi psykologia on ollut lähellä sydäntäni. Olen osallistunut myös useammille taidelähtöisiin menetelmiin perehdyttäville kursseille, joista olen saanut paljon työkaluja moniaistillisten ja leikillisten työtapojen soveltamiseksi. Löysin myös kuvataideterapeutin opinnot, jotka tuntuivat juuri minulle sopivalta valinnalta! Terapia- ja valmennusopintojen myötä olen perehtynyt myös erityisherkkyyteen (HSP=highly sensitive person) ja neuropsykiatrisiin oireisiin sekä soveltanut heille sopivia taideterapeuttisia menetelmiä sekä yksilöllisesti että ryhmässä. Olen myös järjestänyt 13-15 -vuotiaille nuorille Voimavarakuvis-kerhoa sekä leikillisiä, vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen panostavia aikuinen-lapsi (4-6v) -taidekursseja.

Opinnot:
Lyhytterapeutti
Neuropsykiatrinen valmentaja
Ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti
Helsingin Taiteilijaseura: aikuisten taiteen perusopinnot
Kasvatustieteen maisteri
Luottamustehtävät:
Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n hallituksen jäsen 

                     HSP Suomi ry:n lasten-, nuorten- ja perheiden tiimin asiantuntija