TERAPIA- JA VALMENNUSPALVELUITA

TERAPEUTIN TYÖHUONE 

on avoinna kaikille

Me kaikki tarvitsemme joskus apua johonkin hankalalta tuntuvaan asiaan, johon haluamme muutosta tai kaipaamme tukea omassa elämässämme. Toivomme tuon asian muuttuvan tai poistuvan, jotta elämänlaatumme parantuisi ja voisimme olla onnellisempia. Kaipaamme ulkopuolista kuuntelijaa, kuulijaa ja tukijaa jatkaaksemme eteenpäin ja saadaksemme vahvistusta valintojen tekemiselle. Tukea voi tarvita ennaltaehkäisevästä tai kuntouttavasta näkökulmasta minkä ikäisenä tahansa, lapsuudesta alkaen. 


Toisinaan voi olla vaikea sanoittaa sitä, mitä oikeastaan haluaisi muuttaa. Tällöin sisäiseen maailmaansa ja itseensä paremmin tutustuminen tuntuvat sopivilta tavoitteilta. Toivomme itsellemme parempaa itsetuntemusta tai vahvempaa itseluottamusta. Ehkä olet jo kokeillut erilaisia keinoja, kuitenkaan onnistumatta toivomassasi muutoksessa. 

Ratkaisukeskeinen kuvataideterapia tai lyhytterapia voivat tarjota kaipaamaasi tukea haastavaan elämäntilanteeseen, stressiin, uniongelmiin, ahdistukseen tai vaikka hankaliin tunteisiin. Myös lievemmät masennusoireet sekä erilaiset vanhemmuuteen liittyvät haastavat tilanteet voivat lisätä ulkopuolisen tuen tarvetta. Vanhemmuuden tuen tarve voi syntyä vaikka silloin, kun perheessä on neuropsykiatrisia oireita tai erityisherkkyyttä.

Ensimmäisellä tapaamisella tai yhteydenotossa voimme jutellen tutustua toisiimme ja tämän jälkeen tehdään päätös mahdollisesta varsinaisten tapaamisten aloittamisesta. Niistä tehdään kirjallinen sopimus, johon yhdessä sopien kirjataan tapaamiskertojen määrä, aika ja hinta. Voimme myös sopia yhden tai kaksi tapaamista kerrallaan, sinun tarpeesi perusteella. 

Terapeutin työhuoneen vastaanotolle pääsee ilman lääkärin lähetettä (ei Kela-korvattavuutta). Etäterapia on matalan kynnyksen terapiaa tai valmennusta, johon käytämme etäyhteyttä. Tarvitset laitteen, jolla voit liittyä etäpalaveriin. Terapia on tutkitusti yhtä tehokasta lähi- tai etäterapiana järjestettynä  (https://vaestoliitonterapia.fi/terapiat/etaterapia/).  On myös mahdollista tarvittaessa sopia lähitapaaminen (pääkaupunkiseutu ja lähikunnat), jos se tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta.



ASIAKASPALAUTETTA: 

"Sanoja suoltavana, ja niillä kikkailevana olen huomannut, että piirtämällä ja muilla kuvallisilla keinoilla saa esiin sellaisia asioita, jotka muutoin jäisi huomaamatta. Työskentely Merjan kanssa on auttanut minua löytämään asioita joita haluan muuttaa elämässäni. Ja vapauttanut voimaa myönteisten muutosten tekemiseen. En ole voinut välttyä oivalluksilta." 

Opetusalalla toimiva asiakas



RYHMÄTOIMINTAA SYKSYLLÄ 2023: 

Haluatko lähteä matkalle tutkimaan omaa historiaasi ja sen merkitystä itseesi? Ymmärtää itseäsi suvun ja perheen osana? Oppia uusia, itselle sopivia keinoja käsitellä omia haasteita ja kipukohtia? Opettelemme tiedostamaan ja korvaamaan epäterveitä ajatus- ja käytösmalleja uusilla, sinulle paremmin sopiviaa. 

VOIMAUTTAVA KUVALLISEN ILMAISUN RYHMÄ

kokoontuu viisi kertaa aina tiistaisin: 24.10., 31.10., 7.11., 14.11. ja 21.11.2023. 

Paikka: TerapiArt Helena

Osoite: Purpuripolku 6, Helsinki

Aika: klo 17.30-19.30. 

Hinta: 200 euroa 

Kouluttajina: ratkaisukeskeiset kuvataideterapeutit ja lyhytterapeutit Merja Pellikka (Terapeutin työhuone) ja Helena Tahvanainen (TerapiArt Helena).

Merja Pellikka

KM, opettaja, ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja ja lyhytterapeutti

Kuvagalleria

Ota rohkeasti yhteyttä.

Yhteystiedot:

TERAPEUTIN TYÖHUONE:
terapeutintyohuone@gmail.com

@kuvataideterapeutin_tyohuone